Olen syntynyt 6.4.1981 Iisalmessa, sieltä olen vuosien kuluessa muuttanut Riihimäen kautta Hyvinkäälle. Muualle en kaipaa, täällä on kaikki mitä tarvitsen. Olen YO -merkonomi koulutusohjelmana tietohallinto ja toimistopalvelut. Tällä hetkellä olen äitiysvapaalla, mutta palailen Prisman vihreisiin keväällä 2012.
Korviani hivelee Jorma Kääriäinen, Topi Sorsakoski, Rauli Somerjoki, CMX, PMMP, Apulanta, Tehosekoitin, Anna Puu, The Platters, Elvis Presley, CMX, Hurriganes ja Beatles. Noin muutamia mainitakseni.
Vuodesta 1997 on vierelläni kulkenut Pete, jonka kanssa naimisiin asti pääsimme syksyllä 2006. Lapsia olemme saaneet aikaiseksi kolme. Sara on syntynyt marraskuussa 2004, Taru helmikuussa 2007 ja Tero syntyi kesäkuussa 2011.

Olen aina pitänyt piirtämisestä mutta viime vuosina aikaa ei juuri ole ollut. Joskus jopa halusin kovasti kuvaamataidon opettajaksi, mutta se sitten jäi. Onneksi, sillä kärsivällisyyteni ei riittäisi opettajan hommiin.
Työkalut: Panasonic DMC-TZ5 -kamera, HP Deskjet F380 -monitoimitulostin (skanneri ahkerassa käytössä), Abode Photoshop Elements 4.0 (lähes kaikkea on edes vähän muokattu) ja sekalainen valikoima kaikkea mitä käteen on osunut. Kiitokset äidille, joka on kyniä minulle ostellut lahjaksi.